
TAVOITTEET:
Nokian kaupungin kulttuuripalveluiden toiveena oli, että Seutumuseohankkeessa toteutettaisiin Hinttalan kotiseutumuseolle ↗ ja Työläiskotimuseoille ↗ toiminnalliset, informatiiviset, historian pariin innostavat ja konkreettiset reppureissut. Reput on ajateltu erityisesti koululaisryhmien käyttöön ja etenkin osaksi 5. luokkalaisten Nokian Kulttuuripolun ↗ museopäivän ohjelmaa, mutta reput ovat lainattavissa myös muillekin paikallismuseoissa vieraileville ryhmille.
Lainattavan repun avulla tehtävän museokierroksen tavoitteena on tutustuttaa reppureissaaja uudella ja osallistavalla tavalla paikallismuseoihin sekä paikalliseen elämään 1800-luvun agraarikulttuurista teollisuuspaikkakunnaksi.
TEKIJÄT:
- Nokian kaupungin kulttuuripalvelut
- Pirkanmaan maakuntamuseon Seutumuseohanke
- Nokian ja Pirkkalan matkailuoppaat ry
- Harjuniityn 5. luokkalaiset
TOTEUTUS:
Reppuja toteutettiin kuusi samanlaista, jotta koululuokat voivat jakautua pienempiin (n. 4-6 oppilaan) ryhmiin.
Reput sisältävät:
- karstat
- mittanauhan
- 2 paria puuvillahanskoja
- laminoidun reppureissujen ohjeistuksen
- 3 nippua laminoituja tehtäväkortteja
Lisäksi museolta löytyy karstausta varten pestyä lampaanvillaa (pesuohje) sekä parsitut villasukat parsimisohjeineen.
Reppureissut koostuvat kolmesta eri tehtävästä, jotka voi suorittaa joko kaikki tai repusta voi valita halutessaan vain yhden tehtävän.
Tehtävät ovat:
- Villasta villasukkaan, joka suoritetaan Hinttalan kotiseutumuseolla. Tehtävässä perehdytään villan perinteisiin työvaiheisiin ja päästään testaamaan karstausta.
- Heittäydy tutkijaksi, joka suoritetaan Hinttalan kotiseutumuseolla sekä Työläiskotimuseoiden Sirènin pirtissä. Tehtävässä etsitään esineitä annettujen esineiden mittojen ja tuntomerkkien pohjalta.
- Päreestä sähkövaloon, joka suoritetaan Työläiskotimuseoiden Sirènin ja Isokiven-Järvisen pirteissä. Tehtävässä perehdytään entisajan valonlähteisiin ja päästään tutustumaan pimeään museoon puhelimen valoa apuna käyttäen.
Reppujen toimivuutta testattiin osana Nokian kulttuuripolun museopäivää. Reppuja pääsivät testaamaan elokuussa 2019 Harjuniityn koulun 5. luokkalaiset.
KUSTANNUKSET JA HANKINTAPAIKAT:
- Vetonarureput + logot 6 kpl 183,5 € https://www.mainoslahjaverkkokauppa.fi/
- Karstat 6 paria 388,83 € (62 € pari) Toika Oy https://kauppa.toika.com/
- Sirolan tila lahjoitti lampaan raakavillaa ilmaiseksi reppureissujen käyttöön http://www.sirolantila.fi/
- Mittanauhat 6 kpl 23,94 € (3.99 € kpl) https://www.tokmanni.fi
- Puuvillahansikkaat 12 paria 11,88 € kpl (0,99 € kpl) https://www.tokmanni.fi
6 kpl reppuja maksoivat yhteensä 608,15 €
TIEDOTUS:

Reppureissuista tiedotettiin Nokian kaupungin kulttuuripalveluiden sekä Pirkanmaan maakuntamuseon Facebook-sivuilla.
Nokian Uutiset kirjoittivat:
- Museot tutuksi. Syksyn mittaan noin 500 oppilasta vierailee Hinttalassa. 21.8.2019
- Museopäivä esittelee kotiseudun historiaa – syksyn mittaan noin 500 nokialaista vierailee Hinttalassa. 20.8.2019: https://www.nokianuutiset.fi/a/228c25b5-0873-48d8-94ed-4492bbb935da?c=1537780247616
TYÖAIKA:
Seutumuseotutkijalta kului reppureissujen suunnitteluun ja toteutukseen yhteensä noin 15 työpäivää.